Romutusta ympäristön ehdoilla


Pirkanmaan Yrittäjä, Nro 2, helmikuu 2010

Kangasalan ja Kuhmalahden rajamailla sijaitsee uusiomateriaalien käsittelyyn ja kierrätykseen erikoistunut Metalli ja Konevälitys MJU Oy. Vuosituhannen vaihteessa toimintansa aloittanut yritys kasvaa vauhdilla.

Yrittäjä Janne Uusitalo pahoittelee myöhästymistään haastattelusta. Syy on hyvä. Uusitalo kertoo ajaneensa juuri pihaan yrityksen uusimman hankinnan, yli 15 metriin ulottuvan nosturin. Se hankittiin sekä omia että asiakkaiden tarpeita ajatellen. Hankinta ei ole yksittäistapaus, sillä viime vuosina Metalli ja Konevälitys MJU on investoinut reippaasti. Viime vuonna yritykseen hankittiin uusi, kaikkiaan neljäs rekka-auto sekä materiaalikone ja rautaleikkuri. Lisäksi yrityksen käytössä olevaa hehtaarin työpinta-alaa laajennettiin. Tämän vuoden hankintojen jälkeen investointien kokonaissumma nousee yli puoleen miljoonaan euroon.
– Uuden nosturin lisäksi hankintalistalla on tänä vuonna ainakin uusi auto ja paalain, Uusitalo listaa.

Hyvä paikka
Metalli ja Konevälitys MJU:n toiminnassa yhdistyvät perinteinen romubisnes ja ympäristöala. Toimintaa pyöritettiin aiemmin Sahalahdella. Kuhmalahteen yritys muutti 2006, kun tuore uusiomateriaalin käsittelylaitos valmistui.
– Tämä paikka soveltuu toimintaamme erinomaisesti,sillä naapureita ei ole lähellä. Vaikka toimintamme on siistiä, tuskin kukaan meitä naapuriinsa haluaisi.Onhan tämä
aika äänekästä työtä.
– Sijaintimme on hyvä myös logistisesti, sillä Tampere, Lahti ja Jyväskylä ovat kaikki lähellä,Uusitalo jatkaa.

Kiva kunta
Kuhmalahden kunta ansaitsee yrittäjän mukaan kehut.
– Täällä vallitsee erinomainen pienen paikkakunnan hyvä henki ja myös yhteistyö kunnan kanssa on pelannut erinomaisesti.
Juuri syntynyt päätös kuntaliitoksesta Kangasalan kanssa tarkoittaa, että ensi vuonna Metalli ja Konevälitys MJU toimii uudessa kunnassa.
– Toivon, että yhteistyö kunnan suuntaan jatkuu myös Kangasalan kanssa toimivana, Uusitalo sanoo.

Ykkösasiakkaana teollisuus
Pääasiallisesti teollisuudelle palveluitaan tarjoava yritys on solminut vuosisopimukset
noin sadan asiakkaan kanssa. Niistä noin 80 prosenttia sijaitsee Pirkanmaalla. Vuosisopimuksen puitteissa asiakkaalle voidaan tarjota esimerkiksi uusiometallin keräystä, vaihtolavapalveluita, kuljetuksia ja noutoja sekä erinäisiä purkutöitä.Niitä toteuttaa yrityksen oma purkutiimi, jossa projektipäällikkönä toimii Jannen veli Miikka.
– Meillä on asiakkaina niin yhden miehen sorvaamoja kuin isoja paperitehtaitakin ja haemme tavaroita suoraan yrityksiltä niin rekoilla kuin pakettiautoillakin, Uusitalo kertoo.
Yritys on myös Suomen ensimmäinen muuntajia kierrättävä yritys.

3 000 tonnia terästä uusiokäyttöön
Materiaalivolyymit ovat suuria. Kierrätysmateriaaleista ehdoton ykkönen on teräs, jota yritys toimittaa uusiokäyttöön vuodessa noin 3 000 tonnia eli siis kolme miljoonaa kiloa. Tästä määrästä reilu kolmannes kulkee uusiokäyttöön käsittelylaitoksen kautta.
– Materiaali jalostetaan meillä jatkokäyttöön, mikä tarkoittaa, että siitä tehdään
uunimittaista tavaraa. Meiltä metallit lähtevät sulatukseen ympäri Suomea, Imatralle,
Kotkaan ja Raaheen. Jos jalostusta ei tarvita, toimitetaan materiaali jatkokäyttöön suoraan asiakkailta.
– Olemme pyrkineet järkeistämään toimintaamme niin, että turhia kuljetuksia vältettäisiin.Logistiikkavirtojen pohtiminen on hirvittävän tärkeää ympäristönkin kannalta, Uusitalo huomauttaa.

Ympäristöasiat edellä
Uusitalon mukaan yrityksen kaiken toiminnan lähtökohta on juuri ympäristön huomioonottaminen. Paperille yrityksen ympäristöpolitiikka laitettiin viime syksynä, kun yritykselle valmistui alan ensimmäinen Suomessa tehty laatu- ja ympäristöjärjestelmä.
– Se, että meillä on valmis ympäristöpolitiikka, on tärkeää myös asiakkaillemme, ja he osaavat arvostaa sitä, Uusitalo tuumaa.
Ensi kesänä yritys siirtyy käyttämään uusiutuvaa energiamuotoa, kun tontille rakentuu yhteistyössä ST1:n kanssa tuulivoimala.
– Ympäristöystävälliset toimet säästävät usein luonnon lisäksi myös paljon rahaa.

Akut ja renkaat kiertoon
Teollisuuden palveluiden lisäksi yritys toimii virallisena autonkierrättäjänä sekä akkujen ja renkaiden vastaanottopisteenä. Yksityiset kuluttajat voivat ilman korvausta jättää romunsa yrityksen toimipisteeseen. Kesällä on tarkoitus kehittää myös käyttöraudan myyntiä.
– Sitä käyttävät nyt pääasiassa lähiseudun asukkaat, Janne Uusitalo kertoo.

Kovaa kasvua
Yrityksen toiminta on ollut vahvassa vedossa. Vuodesta 2007 liikevaihto on tuplaantunut nykyiseen 1,5 miljoonaan euroon. Edes lama ei ole kasvua haitannut. Viime vuonnakin yritys kasvatti liikevaihtoaan runsaalla 300 000 eurolla. Tällä hetkellä yrityksen palveluksessa työskentelee kahdeksan henkeä. Lisää palkataan lähiaikoina, sillä toimitusjohtajan mukaan tällä hetkellä yrityksessä on kolmen hengen työvoimavaje.

Kuva 1. Yrittäjän uusin hankinta on haastattelupäivänä hankittu 16 tonnimetrin nosturi.
– Kyllä tällä voi lampun käydä vaihtamassa, Janne Uusitalo naureskelee.





Takaisin