Kierrätyksestä kannattavaa liiketoimintaa


RAKSA-lehti 1/2010, s.11

Kuhmalahdella sijaitseva Metalli ja Konevälitys MJU Oy on uusiomateriaalien hyötykäytön edistämiseen keskittynyt yritys, joka jalostaa ja kierrättää sekä käytöstä poistettuja autoja että metalliromua laatu- ja ympäristövaatimukset huomioiden. MJU Oy palvelee erityisesti yrityksiä järjestämällä niille turvallisia ja taloudellisia kierrätysratkaisuja teollisuuden purkutöistä muun muassa jakelumuuntajien talteenottoon.
– Pyrimme kantamaan vastuumme ympäristöasioista paitsi toimittamalla keräämämme uusiomateriaalin mahdollisimman puhtaana hyötykäyttöön että vähentämällä oman käsittelyprosessimme ympäristövaikutuksia, MJU:n toimitusjohtaja Janne Uusitalo kertoo.
– Esimerkiksi jakelumuuntajia purettaessa lajittelemme eri metallit jatkojalostukseen, mutta otamme myös muuntajaöljyn talteen erityisen öljynerotusaltaan avulla ja toimitamme sen edelleen ongelmajätelaitokselle. Metalli ja Konevälitys MJU Oy on toteuttanut myös erilaisia teollisuuden purkutöitä useiden vuosien ajan.
– Suunnittelemme purkutyöt erittäin huolella ympäristöasiat huomioiden ja toteutamme ne omalla kalustollamme. Meillä on esimerkiksi kaivinkoneleikkuri, joka toimii robottikäden tavoin, ja sen on alan uusinta tekniikkaa, Uusitalo jatkaa.

MJU:n toimintaan kuuluu myös käytöstä poistettujen koneitten ja laitteiden osto ja myynti.
– Myymme yhteistyökumppaneidemme käytöstä poistetut laitteet niitä tarvitseville. Jos esimerkiksi käytetyn sorvin osto on ajankohtainen, meiltä voi sitä tiedustella, Uusitalo toteaa.
Metalli ja Konevälitys MJU Oy toimii myös sekä Suomen Rengaskierrätyksen että Autokierrätyksen virallisena operaattorina. Renkaat ja käytöstä poistettavat ajoneuvot otetaan vastaan veloituksetta.
– Vastaanottopisteessä autosta poistetaan nesteet, jonka jälkeen auto murskataan ja kierrätetään teollisuuden raaka-aineeksi. Auton rekisteröinti- ja tunnistetietojen tarkistamisen myötä auton omistajalle annetaan virallinen romutustodistus.

MJU:n koko liiketoiminta on jo lähtökohtaisesti ympäristöajattelun mukaista, sillä toiminta vaatii ympäristökeskuksen myöntämän ja valvoman ympäristöluvan.
– Kestävän kehityksen mukainen toiminta menee yrityksessämme lupasäännöksiä syvemmälle, me mm. tuotamme tarvitsemamme energian itse, säästämme vettä käyttämällä ekologista kuivakäymälää ja kompostoimme biojätteet, Uusitalo jatkaa.
Ympäristöajattelu onkin Uusitalon mukaan nivottavissa kaikkiin yritystoiminnan osaalueisiin. Yhtenä esimerkkinä tästä hän pitää standardoitua laatu- ja ympäristöjärjestelmää, jonka laadinta on myös MJU:ssa menossa.
– Dokumentoimme paraikaa ympäristöystävällisiä toimintatapoja, itse järjestelmä pyritään ottamaan käyttöön vielä tämän vuoden aikana.
MJU käsittelee vuosittain 2000 tonnia uusiomateriaalia ja aikaansaa toiminnallaan vajaan 1,5 miljoonan euron liikevaihdon. Uusiomateriaalien hyötykäyttöön perustuva liiketoiminta onkin Uusitalon mukaan yhä kannattavaa, vaikka romumetallin maailmanmarkkinahinnat ovat tulleet alaspäin.
– Materiaalivirrat eivät ole ehtyneet, joskin markkinahintojen aleneminen vaikuttaa luonnollisesti liikevaihtoon. Toisaalta panostaminen ympäristöasioihin kiinnostaa tänä päivänä ihmisiä aikaisempaa enemmän, ja mikäli yritys haluaa toimia tehokkaasti ja kestävän kehityksen arvojen mukaisesti, meihin kannattaa olla yhteydessä, Uusitalo huomauttaa.


Takaisin